Janne Raappana

Tilaa rakkaus ei kuole -albumi

Aänestä Janne Syksyn Sävel-kilpailussa! 0700-8-0210 Janne Raappana (hinta 10,18 €/puhelu+pvm)

Biografia

Kemissä vuonna 1977 syntynyt Janne Raappana on tullut tunnetuksi ahkerasti keikkailevan Taikakuu-orkesterin charmanttina solistina. Ennen musiikkia urheilu kiinnosti nuorta miestä kovin, mutta jo suhteellisen aikaisessa vaiheessa jalkapallomaalivahdin hanskat vaihtuivat kitaraan. Ensimmäinen esiintyminen tapahtui Kulman kylänkoulun ruokalassa Vinkelby Brothers & Sisters-nimisessä bändissä. Tätä ensimmäistä kokoonpanoa seurasi vielä monia muita bändejä, mutta Rovala opiston pop/jazz–linjan käytyään Janne Raappanan tiet kohtasivat Taikakuun kanssa – ja sillä tiellä mies on edelleen.

Vaikka Janne Raappana saa tehdä musiikkia ja keikkailla sydämensä kyllyydestä Taikakuun riveissä, on Janne halunnut ilmaista itseään myös sooloartistina. Janne Raappana on ehtinyt julkaista jo kaksi sooloalbumia; Oven avaan hiljaisuuteen (2008) ja Rakkaus on hulluus (2010). Ensimmäisen Oven avaan hiljaisuuteen -levyn single 'Odota mua' vietti 19 viiikoa Iskelmäradion listaykkösenä. Vuonna 2010 julkaistu 'Rakkaus on hulluus' poiki Jannelle useita radiohittejä -'Rakkaus on hulluus', 'Maksoin vapaudestain' ja 'Jenkkikassi'. Levyn nimeä kantava ensimmäinen single oli muun muassa Radio Suomen vuoden 2009 soitetuin biisi. Lisäksi albumi voitti radioiden Kuukauden levy -palkinnon.

Janne Raappanan kolmas studioalbumi julkaistaan 12.10.2011. Levyä on äänitetty Nummelassa loppuvuodesta 2010 alkaen. Levyn tuottaa jo 'Rakkaus on hulluus' -albumin nimibiisin säveltänyt ja tuottanut Tomi Aholainen. Esimakua tulevasta ovat jo antaneet singlet ’Hanki elämä’, ’Kaunis kotimaa’ sekä ’Turhaa ja tärkeää’ –singlet.

Janne Raappana osallistuu Syksyn Sävel -kilpailuun koskettavalla 'Turhaa ja tärkeää' -kappaleella, joka on Kiiskisen Timon käsialaa. MTV3 järjestää Syksyn Sävel -kilpailun jälleen kymmenen vuoden tauon jälkeen lauantaina 29.10.2011. Kilpailuun on kutsuttu kaksitoista artistia.

Diskografia

Soololevyt

Janne Raappana: Rakkaus ei kuole

Rakkaus ei kuole

(EMI 2011)
Tilaa levy
Lataa levy

Janne Raappana: Rakkaus on hulluus

Rakkaus on hulluus

(EMI 2010)
Tilaa levy
Lataa levy

Janne Raappana: Oven avaan hiljaisuuteen

Oven avaan hiljaisuuteen

(Magnum Music 2008)
Tilaa levy
Lataa levy

Taikakuu-albumit

Taikakuu: Seivovaa vettä

Seisovaa vettä

(Magnum Music 2009)
Tilaa levy
Lataa levy

Taikakuu: Matkalla... Vanhasta uuteen elämään... DVD

Matkalla... Vanhasta uuteen elämään... DVD

(Magnum Music 2008)
Tilaa levy

Taikakuu: Uuteen elämään

Uuteen elämään

(Magnum Music 2007)
Tilaa levy
Lataa levy

Taikakuu: Hiljainen on laulu rakkauden

Hiljainen on laulu rakkauden

(Magnum Music 2005)

Taikakuu: Vaarallinen nainen

Vaarallinen nainen

(Bluebird/BMG 2003)

Taikakuu: Elämä edessä

Elämä edessä

(Universal Music 2001)

Taikakuu: Kuin Olavi Virta

Kuin Olavi Virta

(Universal Music 2000)

Kokoelmat

Henki kulkee, osa 1

Henki kulkee, osa 1

(Universal Music 2001)

Suomi Huiput: Taikakuu 20 hittiä

Suomi Huiput: Taikakuu 20 hittiä

(Universal Music 2003)

Galleria

Yhteys

Oy EMI Finland Ab
Tammasaarenlaituri 3
FIN-00180 Helsinki

Puh./Tel: +358 9 348426
Fax: +358 9 34842 797